Slide

Temotek Palvelut Oy on nyt Oulun Korjausrakentajat Oy

 

Temotek Palvelut Oy:n parissa on työskennelty ahkerasti viimeisen vuoden ajan. Vuosi takaperin rekrytoimme yhtiölle oman toimitusjohtajan luomaan ja toteuttamaan uutta strategiaa korjausrakentamisen parissa. Strategiassa painopisteenä on muun muassa kasvattaa entisestään myös asuinkiinteistöjen korjauksia. Strategiamuutos on kantanut hedelmää ja ensimmäiset viime syksynä voitetut urakkakilpailut käynnistyvät nyt kevään aikana.

Strategiamuutoksen johdosta päätimme myös toteuttaa laajemman uudistuksen Temotek Palvelut Oy:ssä. Vuoden vaihteessa voimaan tullut osittaisjakautuminen irtaannutti Temotek Palvelut Oy:n tytäryhtiöasemasta täysin itsenäiseksi yhtiöksi pois konsernista.

Liiketoiminnassa kaikki säilyy ennallaan, ainoastaan konsernirakenne on purkaantunut. Entisten omistajien lisäksi Temotek Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Pasi Koskela sitoutuu uutena osakkeenomistajana yhtiön johtamiseen ja kehittämiseen.

Näkyvin muutos tapahtui toiminimessä. 14.3.2024 voimaan tullut PRH:n päätös vahvisti Temotek Palvelut Oy:n uudeksi toiminimeksi Oulun Korjausrakentajat Oy:n. Nimenmuutoksella haemme yhtiön tunnettuuden kasvattamista oululaisena korjausrakentamisen yhtiönä sekä profiloitumista selkeästi korjausrakentamiseen.

Lisätietoja antavat: 

Pasi Koskela

Toimitusjohtaja
p. 044 241 8261

Santeri Toivanen

Hallituksen puheenjohtaja
p. 050 3577015

Oulun Korjausrakentajat Oy:n kotisivut julkaistaan lähiaikoina!

Vastuullinen toimitilojen uudistaja ja korjausrakentaja

Erikoisalaamme ovat toimistojen sekä liike- ja toimitilojen tilauudistukset ja korjausrakentaminen. Teemme laadukkaasti ja vankalla ammattitaidolla niin seinien maalaukset ja muut pienet uudistukset kuin kokonaisvaltaiset saneeraustyöt purkuineen, laajennuksineen ja vaikkapa taloteknisine päivityksineen.

Räätälöimme palvelumme aina asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Voimme hoitaa joko pelkän remontoinnin valmiiden suunnitelmien pohjalta tai suunnitella ja toteuttaa koko projektin avaimet käteen -periaatteella.

Liike- ja toimitilaremonttien erityispiirre on, että usein asiakkaan toiminta jatkuu tiloissa koko ajan. Suunnittelemme työt erityisen huolellisesti, jotta niistä aiheutuisi mahdollisimman vähän melua ja muuta häiriötä. Lisäksi kiinnitämme paljon huomiota työmaan siisteyteen ja esimerkiksi pölynhallintaan. Taitavien yhteistyökumppaneidemme turvin hoidamme myös erikoisosaamista vaativat työt, kuten asbestipurut, tiivistyskorjaukset ja vesivahinkojen korjaukset.

Ota yhteyttä

Tilauudistukset ja sisätilasaneeraukset

Olemme myös sisätilojen uudistamisen kokenut ammattilainen. Tilauudistus on resurssiviisas tapa kehittää tilojen toimivuutta niiden teknisestä parantamisesta aina henkilöstön motivaation kasvattamiseen ja brändin kirkastamiseen. Saneeraus on myös kestävän kehityksen mukaista kiinteistön arvon vaalimista.

Tutustu

Korjausrakentaminen

Toteutamme peruskorjaukset, perusparannukset ja viihtyvyyskorjaukset ammattitaidolla ja vankalla kokemuksella. Tyypillisiä korjausrakentamisen asiakkaitamme ovat yritykset, taloyhtiöt ja yleishyödylliset sekä julkiset toimijat. Toimimme kohteissa pääurakoitsijana.

Tutustu

Tutustu referensseihimme

Vuosien saatossa olemme saaneet toimia monien hyvin eri tyyppisten kohteiden ja asiakkaiden parissa. Hanke lähtee kuitenkin aina asiakkaan tarpeesta, johon vastaamme omalla osaamisellamme ja kokemuksellamme. Tutustu aiempiin projekteihimme sekä asiakkaidemme kommentteihin töiden sujuvuudesta.

Referenssit

6 syytä valita Oulun Korjausrakentajat Oy

Tyytyväiset asiakkaat ovat meille tärkeitä. Tässä on muutamia keskeisiä asiakkaidemme kertomia syitä, miksi he ovat valinneet meidät kerta toisensa jälkeen toteuttamaan uudistuksia ja korjauksia tiloihinsa.

1. Teemme töitä siististi

Meillä tavarat ja työmaa eivät leviä hallitsemattomasti asiakkaan tiloihin ja eniten käytetty työkalu on imuri. Sulut, alipaineistukset ja pölynhallinta toteutetaan kohteissa huolella. P1-puhtausluokitus on meille arkipäivää ja olemme tottuneita työskentelemään myös yhdessä puhtaudenpidon valvojan kanssa.

2. Pystymme työskentelemään arjen keskellä

Usein tilauudistukset ja sisätilaremontit sijoittuvat kohteeseen, jossa normaali arki jatkaa pyörimistä ympärillä. Heti viereisessä tilassa saattaa olla käyttäjiä tai kalusteita. Olemmekin saaneet kiitosta, että hoidamme oman työmme niin, että häiritsemme asiakkaan töitä mahdollisimman vähän. Jos palaverin ajaksi tarvitaan hiljaisuutta, keskeytämme ääntä tuottavat työt ja möykkäämme aikaan, jolloin käyttäjät ovat poissa.

3. Teemme laadukasta jälkeä

Tarjoamme asiakkaillemme odotukset ylittäviä uudistuksia. Koulutettu ja osaava henkilökuntamme tarjoaa vain parasta laatua. Asiat hoidetaan loppuun sovitusti ja tilat tehdään valmiiksi. Meille tärkein laatumittari on tyytyväinen, hymyilevä asiakas.

4. Pysymme aikataulussa

Pystymme työskentelemään tiiviillä aikataululla ja joustavasti haastavissakin olosuhteissa vakiintuneiden toimintamalliemme ansiosta. Aika on rahaa, ja ymmärrämme, että uudistetut tilat halutaan käyttöön mahdollisimman nopeasti. Meillä ei vitkutella eikä venytetä asioita!

5. Olemme kustannustehokkaita

Temotek Palvelut on tunnettu korkealaatuisesta, mutta yhtä aikaa kilpailukykyisestä tekemisestä. Sovitut työt toteutetaan yhteistyössä tilaajan kanssa kustannustehokkaasti, ajallaan sekä laatu- ja ympäristönäkökohdat huomioiden. Ammattitaito yhdistettynä kokemukseen mahdollistaa sujuvat prosessit, joiden keskiössä ovat asiakkaan tarpeet.

6. Olemme luotettu kumppani

Ammattitaidon myötä harva asia tulee meille yllätyksenä ja tarjoamme mielellämme osaamistamme asiakkaan käyttöön jo suunnitteluvaiheessa. Yhteys työnjohtajiimme ja työmaahan on toimiva ja asiat keskustellaan rehellisesti läpi hakien parasta mahdollista, terveellistä ja turvallista ratkaisua. Mahdollisista lisätöistä sovimme aina yhdessä ja etukäteen, läpinäkyvästi. Pitkäaikaiset asiakkuutemme ovat osoitus siitä, että luottamus kumppanuudessa on molemminpuolista.

Töihin Oulun Korjausrakentajille?

Meillä tehdään töitä hymyillen ja mukavassa porukassa hyvällä asenteella. Oulun Korjausrakentajilla työskentelee mm. työnjohtajia, maalareita ja kirvesmiehiä. Maisemat vaihtuvat sopivaa tahtia asiakkaiden mielenkiintoisissa ja monipuolisissa kohteissa.

HAE MEILLE TÖIHIN

Tilaa Oulun Korjausrakentajien uutiskirje

Asiakaskirjeessämme kerromme vinkkejä tilamuutosten ja korjausrakentamisprojektien toteuttamiseen sekä esittelemme toteuttamiamme kohteita. Samalla jaamme viimeisimmät kuulumisemme.

Tilaa uutiskirje (palvelut)