Temotek Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu

28.03.2023

Temotek Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu, kun Seppo Klemettilä lopettaa tehtävässään. Hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi 1.5. alkaen Antti Kamutan, joka on toiminut Temotekin tuotantojohtajana. Yrityksen toiminnan kauttaaltaan hyvin tunteva ja talossa yli 16 vuoden ajan työskennellyt Kamutta on myös Temotek Oy:n osakas.

Toimitusjohtajana aloittava Kamutta kertoo, että Temotekilla on vahva tavoite kehittää uuden liiketoiminnan hankintaa – pitkäaikaisten asiakassuhteiden vaalimista unohtamatta: ”Viimeiset pari vuotta ovat haastaneet liiketoimintaa monella tavalla aina koronasta Venäjän hyökkäykseen Ukrainassa. Materiaalien hinnat ovat nousseet ja kuluttajien epävarmuus on lisääntynyt samalla, kun korkojen nousu on vähentänyt kysyntää erityisesti sijoittajien keskuudessa. Seurauksena rakennusalan alan kilpailutilanne on muuttunut, ja isotkin toimijat ovat lähteneet etsimään asuntotuotantoa korvaavaa liiketoimintaa monipuolisesti urakoinnista. Vahvuudeksemme on mainittava, että perinteisesti olemme pärjänneet juuri kilpailu-urakoissa hyvin, sillä meillä on osaamista toteuttaa niitä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Alalla meillä on laajasti erinomainen maine juuri tämän tyyppisenä toimijana. Pelkästään maaliskuun aikana olemme saaneet varmistettua uutta työkantaa hyvin mittavien urakoiden muodossa, jotka käsittävät niin asunto- kuin hyvinvointi- ja hoivarakentamistakin.”

Isojen trendien osalta rakennusalan toimintaa kirittävät niin hiilineutraaliustavoitteet kuin rakennusalan kiihtyvä digitalisaatiokin. ”Temotekilla on aina tiedostettu, että osaavat ja hyvinvoivat työntekijät ovat keskeinen kilpailutekijä. Haluamme olla hyvä paikka tehdä töitä ja kasvaa ammattilaisena. Tulevaisuudessa organisaatio tarvitsee monipuolisesti osaajia koko toiminta-alueellaan – niin Pohjois-Suomessa kuin pääkaupunkiseudullakin – täyttämään lupaustamme innovatiivisesta rakentamisesta”, Kamutta kertoo.

Antti Kamutta aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä

Lisätietoja antavat:

Reijo Tauriainen
hallituksen puheenjohtaja
puh. 040 515 9848

Antti Kamutta
toimitusjohtaja
puh. 050 357 7017