Avoimet työpaikat


Vastaava työnjohtaja – Oulu

Temotek Oy on kasvava ja kehittyvä perheomisteinen rakennusalan moniosaaja, joka toteuttaa kohteet asiakaslähtöisesti ja vastuullisesti suunnittelusta luovutukseen.
Toimimme kaikilla rakentamisen sektoreilla toimitilarakentamisesta asuntotuotantoon. Yrityksellämme on toimintaa Oulussa, Tampereella ja pääkaupunkiseudulla.  Vuoden 2018 liikevaihto oli 74 m€ ja liikevaihtoennuste vuodelle 2019 yhteensä 87 m€. Meillä työskentelee jo 270 rakennusalan ammattilaista, mutta kasvu vaatii lisää tekijöitä. Kotipaikkamme on Oulu.

Haemme vastaavaa työnjohtajaa keväällä käynnistyvään toimitilahankkeeseen tai vaihtoehtoisesti kesällä käynnistyvään asuinkerrostalojen aluerakennuskohteeseen.

Työmaan vastaavana työnjohtajana toimit projektin tuotannon itsenäisenä vetäjänä. Vastuullasi työmaaorganisaation esimiestehtävät sekä projektin taloudellisten, ajallisten ja laadullisten tavoitteiden toteutuminen. Varmistat omalta osaltasi, että työympäristö on turvallinen ja yhteistyö projektin eri sidosryhmien kesken on sujuvaa.

Tehtävässä menestyminen edellyttää rakennusalan koulutusta ja kokemusta rakennustyömaan esimiestehtävistä. Jos sinulla on organisointi-, paineensieto- ja vastuunkantokykyjä ja olet luonteeltasi tavoitteellinen, neuvottelu/vuorovaikutustaitoinen ja määrätietoinen, haluamme tutustua sinuun paremmin. Mikäli työkokemuksesi tehtävästä on vielä vähäistä, voimme laatia yhdessä kattavan perehdytyksen kokeneemman mentorin opastuksessa.

Tarjoamme toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen, haasteellisia tehtäviä mielenkiintoisissa projekteissa sekä yhteistyöhenkisen työyhteisön tehtävässä menestymisesi tueksi. Työn aloitus sopimuksen mukaan.

Pyydämme lähettämään hakemuksen ja CV:n palkkatoiveineen 17.3.2019 mennessä oheisen linkin kautta.

Lisätietoja tehtävästä antavat:
Rakennuspäällikkö Antti Kamutta, 050 357 7017
Aluejohtaja Timo Eskola, p. 050 432 0058

Jaa Työpaikka

Hae työpaikkaa