12. teko – Joulun taikaa kaikille Hyvä joulumieli ja Joulupuu-keräyksien kautta
Elämänlaadun rakentamista myös asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden puolesta
Temotekin asiakkaiden joululahjat menevät yhtä lailla keskitetysti Hyvä joulumieli -keräykseen, joka lahjoittaa ruokalahjakortteja vaikeassa tilanteessa oleville lapsiperheille, esim. työttömyydestä, sairaudesta, ylivelkaantumisesta tai muusta kriisitilanteesta johtuen. Toivasen mukaan näin toimimalla Temotek saa vahvemmin osallistettua myös yhteistyökumppaninsa hyviin tekoihin.
“Hyvistä teoista saamamme palaute on ollut pelkästään positiivista ja myös yhteistyökumppanimme ovat tukeneet kampanjaa. Saimme vuoden aikana myös yhteydenottoja eri tahoilta, jotka ehdottivat yhteistyötä. Aikaisempina vuosina olemme antaneet asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille joululahjoja mutta tänä vuonna kampanjan hengessä ne lahjoitettiin Hyvä joulumieli -keräyksen kautta ruokalahjakortteina sinne, missä niille on tarvetta”, Toivanen sanoo.
Koko juhlavuosi elämänlaadun rakentamista
Vaikka juhlavuotta suunniteltaessa ja aloittaessa koronapandemiasta ei ollut vielä tietoa eikä siihen oltu näin ollen varauduttu tekojen suhteen, on Temotek onnistunut Toivasen mukaan vuoden aikana elämänlaadun rakentamisessa hyvin.
“Koronan takia jouduimme siirtämään tekojen toteutusta konkreettisista teoista perinteisempiin lahjoituksiin. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen – onnistuimme siinä mitä lähdimme toteuttamaan. Lahjoitukset on saatu kanavoitua ihan vauvasta vaariin ja aina lemmikkeihin asti. Olemme myös huomioineet Temotekin maantieteellisen sijoittumisen sekä Pohjois- että Etelä-Suomessa ja olemme tehneet hyviä tekoja molemmilla suunnilla. Toivon, että olemme saaneet mahdollisimman paljon rakennettua elämänlaatua perheisiin vuoden aikana”, Toivanen kertaa.
Joulukuun teon myötä me Temotekiltä toivotamme kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta, rakennetaan yhdessä elämänlaatua myös vuonna 2021!