Rakensimme Ouluun, Talatielle, kolmen taloyhtiön kokonaisuuden. Talot valmistuivat vuonna 2019. Yhtiöt koostuivat yhteensä kolmesta nelikerroksisesta A-kerrostalosta sekä kahdesta pihan puolelle sijoittuvasta kaksikerroksisesta B-talosta sekä autokatoksista. Kaikkiaan rakensimme alueelle 106 kotia.
Asunnot sijaitsevat erinomaisella paikalla suositulla Ritaharjun alueella. Kaupat, kirjasto, kuntokeskus ja kauppakeskus Ideapark monipuolisine palveluineen ovat kaikki kävelymatkan päässä. Yliopistolle ja ammattikorkeakoulun kampukselle pyöräilee 10 minuutissa. Läheltä löytyvät lisäksi koulu, päiväkodit ja liikuntapuisto. Ritaharjussa asutaan myös lähellä luontoa. Ulkoilumaastot tarjoavat rentouttavia hetkiä luonnon helmassa, mutta silti Oulun keskustan palvelut ovat nopeasti saavutettavissa. Kaupunkiin hurauttaa autolla noin 12 minuutissa. Talon nurkalta pääsee bussilla yliopiston kautta keskustaan.