Slide

Temotekilla asuntomyyjän työ alkaa jo ennen tontin hankintaa

09.05.2016

Uuden asuinrakennuksen suunnittelu lähtee sen kartoittamisesta, missä on tarvetta uusille kodeille. Kun alue on valittu, selvitetään, mitä alueelle on aikaisemmin rakennettu, millainen alueen hintataso on, millaiset asunnot ovat olleet haluttuja ja miksi toiset asunnot ovat jääneet myymättä. Otamme oppia muiden onnistumisesta ja virheistä ja mietimme, miten voisimme rakentaa vielä paremmin ihmisten tarpeisiin vastaavia koteja.

Temotekin asuntomyyjänä saan olla mukana kotien suunnittelussa yhtenä palasena asiantuntevassa tiimissä alusta alkaen. Yhdessä tehden ja laaja-alaista asiantuntemusta hyödyntäen saamme aikaiseksi parhaan lopputuloksen. Minä huolehdin, että asunnoista tulee toimivia koteja, joissa arki rullaa. Kun kodit vastaavat asiakkaiden toiveisiin ja unelmiin, on niiden myyntikin entistä mielekkäämpää.

Suunnittelen kotien markkinoinnin rakennettavan kohteen ja sen sijainnin mukaisesti. Esimerkiksi Limingan keskustaan valmistuvan kerrostalon pääasiallinen kohderyhmä ovat ikääntyvät ihmiset, jolloin markkinointi keskittyy perinteiseen printtimediaan sekä Etuoveen. Kun puolestaan alamme markkinoida vaikkapa Ouluun uudelle asuinalueelle rakennettavaa rivitalokohdetta, on markkinoinnin pääpaino sähköisessä mediassa ja somessa. Näkyvyys työmaalla on myös tärkeää.

Hyvä myyntitapahtuma vastaa asiakkaan tarpeisiin. Kohteen myyntiin kuuluu aina esittely työmaalla tai valmiissa kohteessa, mutta vieläkin tärkeämpää on mahdollistaa, että asiakas voi tutustua kohteeseen itselleen sopivimmalla tavalla. Esimerkiksi Limingan keskustaan valmistuvan kerrostalon kohdalla, asiakaskunnan ollessa ikääntyneempää, esittelen kohdetta asiakkaan niin halutessa hänen kotonaan. Kaikkien kotien tiedot löytyvät myös kattavasti netistä. Minulle on tärkeää, että onpa ostoprosessi missä tahansa vaiheessa, saa asiakas haluamansa tiedot itselleen sopivimmalla tavalla.

Myynnissä oleviin koteihin voit tutustua täällä.