Avoimet työpaikat


Haemme työmaainsinööriä pääkaupunkiseudulla alkaviin toimitilahankkeisiimme.

Toimit itsenäisessä roolissa työmaalla vastaavan työnjohtajan rinnalla. Tehtäviisi työmailla kuuluu muun muassa työmaiden tuotantosuunnitelmien laatiminen yhdessä työmaan vastaavan työnjohtajan kanssa, lisä- ja muutostöiden hallinta, taloudenhallinta, laadunhallinta ja hankintojen valmistelu. Haluat omalla panoksellasi vaikuttaa työmaan etenemiseen ja tulokseen yhdessä muun toteutusorganisaation kanssa.

Toivomme sinulta soveltuvaa rakennusalan koulutusta ja muutaman vuoden työkokemusta rakennusalalta. Voit olla myös aikaisemmin työskennellyt työnjohtotehtävissä tai olet vasta valmistumassa. Sinulla on hyvät IT-taidot ja haluat kehittyä tehtävissäsi.

Tarjoamme toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen, haasteellisia tehtäviä mielenkiintoisissa projekteissa ja yritysjohdon vahvan tuen kaikkeen tekemiseen. Työn aloitus sopimuksen mukaan.

Temotek Oy on innovatiivinen ja kilpailukykyinen 1995 perustettu perheyhtiö. Toiminnan perusperiaate on asiakaslähtöisyys ja osaavat rakennusalan ammattilaiset. Haluamme toimia lähellä asiakasta asiakkaan ehdoilla kilpailukykyisesti ja tehokkaasti. Toimimme kaikilla rakentamisen sektoreilla toimitilarakentamisesta asuntotuotantoon. Temotek Oy asuntotuotanto tuotti vuoden 2019 aikana yli 350 asuntoa, joista 150 on perustajaurakoituja kohteita. Vuoden 2019 liikevaihtomme oli 82 m€. Työntekijöitä on n. 220. Kotipaikkamme on Oulu.

Pyydämme lähettämään hakemuksen ja CV:n palkkatoivomuksineen alla olevan linkin kautta. Olethan nopea, täytämme paikan heti, kun löydämme sopivan tekijän.

Lisätietoja antaa
työpäällikkö Janne Willman, p. 050 434 4688

Jaa Työpaikka

Hae työpaikkaa